Onpahan ollut matka. Pitkä matka. Joku sanoi minulle lähtiessä, että tiedätkö, että se matka muuttaa sinua ja sinä muutat ihmisiä siellä matkalla. Minä olen edelleen sama ihminen, joka lähti elokuussa matkaan, isossa muutostilanteessa ja valtavan kivun keskeltä. Olen kulkenut tuhansia kilometrejä ja kuusi maata, kohdannut hirvittävän määrän ihania ihmisiä ja saanut vastaanottaa hyvää muilta ihmisiltä pyytämättä. Olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani ja olemaan keskellä kipua, surua ja yksinäisyyttä, mutta myös ilossa ja ihanissa hetkissä, hämmästyttävän upeissa maisemissa, vuoristoissa, kaupungeissa, ihmisvilinässä, metsissä ja järvien rannoilla. Olen oppinut entistä enemmän mistä tykkään, mistä en. Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin. Olen löytänyt syvemmän…
-
-
21.9.2026 Heijastus hiljaisesta huoneesta. Katso ylös. Katosta heijastuu koko tämä hetki, hetki hiljaisessa huoneessa. Yön lepo, ruttuiset lakanat. Avoin ikkuna. Raitis ilma ja auringonpaiste. Uuden päivän aamu. Sänkykahvit. Mitäköhän päivä tuo tullessaan? Se selviää aikanaan. Nyt juon kahvit ja luen 💕 20.9.2026 iltapuolella päivää Ehkä maailman suloisin, reipas pieni mies pölähti kesken miun lounaan kysymään: mistä sie oot? Kuka sie oot? Meistä tuli ystäviä 🥹❤️ Oli kun iilimato miun sylissä tunnin 🥹 Äitinsä on kans aivan ihana tyyppi, ei oo omena kauaksi puusta pudonnu❤️ Äitinsä kuvasi meistä videon, katsoin sen kymmeniä kertoja. Pojan ilmeet, eleet ja kädenliikkeet, ja se ehkä…
-
Rehellinen, aito päivitys itkuisena. Rehellinen aito päivitys iloisena. Kaksi hetkeä saman ihmisen elämästä. Samana päivänä. Kummassakin kuvauskohde sama- sänky! Mut paikka ja tunnetila ovat vaihtuneet. Toinen päivitys kerää ihan yllättäen yli 150 000 näyttökertaa. Muutamassa tunnissa. Mistä tää kertoo? Ehkä algoritmista? Ehkä samaistumisesta? Ehkä siitä, et ihmiset tykkää siitä ku jollain muulla menee huonommin ku itellä? Ehkä myötätunnosta? Emt. Ehkä kaikista noista 💁♀️ otapa selvää. En kyllä ota, eikä tarvitse tietää. En edes katso dataa sen kummemmin. Nyt kiinnitin huomioo kun kymppituhatluvut alkoi raksuttaa. Teen tätä somejuttua ihan itseäni varten ensisijaisesti, ja toissijaisesti niitä varten ketä hupsut juttuni kiinnostavat. Lähinnä…
-
Mongoliassa paimentolaisten luona ollessa yhtenä päivänä pihalla, emäntä osoitti vuoren huipulle. Siellä näkyi Jylhä siluetti. Kazakinkielestä en saanut selvää mikä se oli. Iso se oli, ja uljas asento. Mietin ensin, onko se susi? Ei ei ole. Onko se joku pukki. Ei ei ole. Eilen täällä luonnonpuistossa kulkiessa tajusin mikä se oli. Sehän oli Lumileopardi. Tässä portillahan on patsas, jonka edessä ihmiset ottavat itsestään kuvia. Kyltit polun varrella sen myös vahvistavat, tämä on niiden asuinaluetta. Kuten 599 muunkin lajin. Kotkan löysin Mongoliasta. Ja Nyt ymmärrän, miksi tänne tulin. Tulin löytämään ison. Valkoisen. Lumileopardin. Todennäköisesti sitä en silmästä silmään kohtaa (ehkä toivottavasti…
-
Kolmisen viikkoa kai reissussa? Paljon kilsoja. Neljä maata. Paljon kohtaamisia, joissa 100% panoksella läsnä. Käännössovelluksia, eSimejä, maksusovelluksia, rahanvaihtoa, bussin vaihtoa, takseja, lentoja, rajanylityksiä, lyhyitä unia, reppu selässä kävelyä, maisemia. Jännittäviä, uusia asioita kaikki. Tänään on väsy. Ehkä ekaa kertaa koko reissussa💁♀️ Haluisin vaan syödä äitin ja isän tekemiä piirakoita- laittaa sentin voita päälle ja juoda kunnon kahvit. Ja nukahtaa päikkäreille siihen sohvalle – Tohmajärvellä. No nyt oon täällä Kirgisian Kansallispuiston kupeessa hyvässä hotellissa, patikkareitit lähtee suoraan pihasta. Uskomatonta tää hintataso, parhaalla paikalla oleva hotelli, 40e yö.Kävin kolmen tunnin vaelluksen tänne matkustamisen jälkeen. Sitä ennen kävelin ehkä 4km reppu selässä bussiasemalle.…
-
”Pyydän, laita vaan kuvaan kasvot. Sillä ihminen ilman kasvoja ei ole olemassa” Kävin kävelyllä Bishkekin kaupungissa. Päädyin ihmettelemään torille koulutarvikkeiden ostovimmaa. Koulut alkavat tällä viikolla. Kesä on ohi. Elämä soljuu, syksy on täällä. Kävelin syrjemmällä valtavan roskiksen vierestä, haju oli karmea. Katsahdin taakseni, siinäpä makasi ihminen. Kävelin ohi, mutta käännyin takaisin ja ajattelin, että annan roposen. Ihan sama mihin käyttää rahan, pieni minulle, ehkä merkittävä hänelle. Kenenkään ei ikikuuna kullan valkeana pitäisi joutua roskiksen kylkeen, maahan makaamaan. Monethan kovalla sydämellä ajattelee, et on ite vastuussa itsestään, itse varmaan on juonut tai narkannut itsensä siihen. Ei kukaan sellaista halua. Ei kukaan…
-
Ei sitä aamulla tiedä. Mihin päätyy illalla. Toissailtana Almatyssä yritin itse etsiä kuljetusta (busseja, lentoja, junia) tasan tarkkaan varmaan kaksi tuntia. Hommasta ei tullu selvyyttä. Totesin että ei miun tarvii tänään tietää yhtään, vaan nyt vaa puhelin pois, hampipesu ja unille. Aamulla suihkun ja kahvin jälkeen olo tuntuikin paremmalta. Pakkasin kamat ja lähdin kahdeksan aikoihin liikkeelle. Respan naiselta pyysin että soittaisi mulle luotettavan taksin. Ja puolen tunnin ajon jälkeen olin linjuriasemalla. Netin mukaan bussit näytti täysiltä, epäröin saankohan lippua. Taksi-Esa olikin kiva, ja kerrottuaan koko Kazakstan historian matkalla (ol muuten mielenkiintoista!) Hän suositteli et menisin jaetulla minibussissa. Hän vei minut…
-
Tiedätkö sinä sen tunteen kehossa, kun aistit jotain joka saa sinut kovin levottomaksi? Aistit jotakin, mitä et näe vielä todeksi? Vaikka kuinka todentuntuiselta näyttäisikin? Pitää pysähtyä kuuntelemaan. Saavuin eilen aamulla, ja jo hyvin nopeasti saapumisen jälkeen totesin, että tämä paikka ei ole minua varten. Ei ollu hyvät vibat niin sanotusti. Vahva muslimikeskittymä. Täällä on erilainen ilmapiiri, jos vaikka Mongoliaan vertaa. Sen vaan jotenkin aistii, ei koe olevansa täysin tervetullut. Pitää olla vähän varuillaan. Ei voi olla vapaasti. En oo ekaa pappia kyydissä reissaamassa, tää on nyt 53 maa jossa vierailen. Osaan kyllä olla varuillani ja valpas- mut silti näköjään on…
-
Olen tänään muistellut kaikkia ihmisiä, joiden kanssa polkuni on kohdannut tällä reissulla ja aiemmin ihan kaikkien matkojeni aikana.. Ihania kohtaamisia, hyviä, sydämellisiä ihmisiä❤️ Someen paluun jälkeen on ollut ihana, kun jo vuosia sitten elämäänsä hetken jakaneet ihmiset ovat tulleet takaisin näköpiiriin, verkkokalvoille ja useat palanneet konkreettisestikin takaisin aktiiviseen yhteyden pitoon. Esimerkkinä Rebecka Karlsruhesta, johon tutustuin yhtenä Juhannuksena Riikassa, ollaan yhteyksissä viikoittain edelleenkin, vaikka siitä juhannuksesta on jo vuosia. En edes muista monta? Sielunsiskoja. Mukavinta on kuulla ja nähdä mitä kellekin kuuluu, millaisia hetkiä ja retkiä elämä pitää sisällään. Sitä kun kantaa jokaista kohtaamaansa ihmistä sydämessään vaikka tiet eroavatkin. Näissä kohtaamisissa…
-
Ihmeellisellä tavalla asiat alkaa linjautua. Istuin tässä Urumqissa pari tuntia lentoa odotellen. Totesin et miun maksimi on istua 26,5h putkeen ja tämän päivän +20h bussin sijasta ostin eilen iltamyöhään suoran 2h lennon🤣 joskus vaan ei pysty🤦♀️. Kazakstaniin matkani vie. Olen aina ollut matkanjohtaja 🤣 paitsi yhdesti, jolloin ystäväni varasi Kreikan lennot.. En tarkastanut, en huolehtinut. Miten sit kävikään- oltiin vääränä vuorokauden aikana kentällä🤣 Sattuuhan sitä, oltiinkin itse manifestoitu yksi lisävuorokausi kun vitsailtiin et varmaan meidän lento peruuntuu🤣 no niinhän siinä vähän kävi. Tämä siis ns ensimmäinen virallinen kerta kun muut huolehtivat minun matkan suunnitelmasta ja etenemisestä. Ihana käsityöläisrouva Mongoliasta ja…
-
Niin mitä se mahtaa olla? Millon ihmisen kestävyys joutuu koetukselle, mikä ihmisen väsyttää? Miten sen määrittelet? Eilen lähdin klo 21 matkaan Bayan-Ölgiistä ja vielä lie joku 5+/- h istumista välietappiin.. Kokonaan kepoisesti toista vuorokautta matka-aikaa. Yhdellä istumalla. Huomennahan se sit taas jatkuu jonkun 650km👋🤦♀️🤣 nyt just tuntuu että ois pitäny oottaa vaikka 2 vkoa et ois ollu lento tälle matkalle 🤣 onneks kusenpolttama hajupommi jäi Mongoliaan. Nyt on sit lava-autorynkytys🤣 parempi sekin on kun ei haise🤣 Rajanylitys varmaan kymmenen tarkastuspisteen kautta hymyilytti, kyllähän tallirakennuksen sisällä kävellessä nauhojen välissä 10m matkalla voi identiteetti vaihtua 😅🤣😂 Suomenkielinen hartauskirja syynättiin läpi tarkkaan. Ja…
-
Yö minibussissa😂👍💪🤣🙏Kuski, mummot, minä ja kiinalainen. Minibussi joka oikeasti haisi ihmisen ja kissan kuselta ja bensalta.. eikä sekään ehkä ollu paras uutinen et kuski kohtuu kova tupakkaukko ja vähän väliä körssi suupielessä😅💁♀️ Tiet laineilla, kovin pomppuinen oli kyyti. Aamuyön lepotauolla kuski kuorsaa, mummot kuorsaa, minä ja Jing Lee valvotaan. Nukuin minäkin mut kerroksista huolimatta jäätävä kylmyys ja kaverin levoton liikehdintä herätti. No sillähän koski mahaan ja ei uskaltanut raukka herättää kuskia ja muita. Takapenkiltä ei oo lähtöjä ilman että penkit uudelleenorganisoidaan😅 No minä olin se rohkea ja herätin ja hän kerkesi ajoissa keskelle aroa. Muut hymisteli, sattuuhan sitä. No minä…
-
Nomad Life vs City LifeMolemmat sopii minulle🙏 Ihan sama nukunko hetekassa kolme kerrosta vaatetta päällä vai kingsize-bedissä valkoisissa lakanoissa. Ihan sama syönkö lounaani kahvilassa vai yhteiseltä lautaselta useamman ihmisen kanssa matalan pöydän ääressä. Ihan sama peseydynkö 1,5km kävelyn päätteeksi joessa, vai käynkö saunassa ja lämpimässä suihkussa. Ihan sama istunko 25h bussissa vai lennänkö perille parissa tunnissa. Eilen latasin kaikki kanavat täyteen muistoja: kuvat karusellista seinällä, YouTubesta pidemmät videot ja blogista kirjoitetut tarinat. Päiväkirjani eletystä elämästä ja kokemuksista tällä ihmeellisellä matkalla maailmaan ja itseeni. Olen kiitollinen kaikista vaihtoehdoista, kiitollinen kaikesta. Eläväksi eletty kokemus on keskiössä- eivät olosuhteet. Tärkeintä on itse matka,…
-
Vaihtoehtoja, tai sitten ei. Joskus vaan ei ole vaihtoehtoja. Olosuhteet on mitä on. On oltava nöyrä ja otettava vastaan mitä annetaan. Häissä ei ole vaihtoehtona olla vastaanottamatta arvokkainta lihapalaa, kun sitä arvovieraalle tarjotaan. Se on vaan nieltävä. Joskus ei oo vaihtoehtoja mihin luonnolliset tarpeesi teet, ei oo porsliinia tuhansien kilometrienkään päässä. Se on vaan tehtävä.Joskus ei oo suihkua eikä ees vettä. Lähin pesupiste on jääkylmä joki, 1,5km kävelymatkan päässä. Se on vaan käveltävä.Joskus ei oo vaihtoehtoa kun nuokkua aamukuuteen juhlissa, joissa et ymmärrän sanaakaan mitä puhutaan. Se on vaan nuokuttava. Joskus ei oo vaihtoehtoa kun syödä omalla lusikalla yhteiseltä lautaselta.…
-
Kasakkahäät ja lampaan poskea. (Kirjoitettu vissiin 7.9)Sain eilen suuren kunnian- kutsun osallistua naapurissa (+30min ajomatka) kasakka-häihin! Seuraa oma tulkintani illan tapahtumista. Sillä kääntäjä lopetti toimimasta, eikä kukaan n 30 häävieraita osannut kun yksittäisiä sanoja englantia tai venäjää. Oli aikamoinen kokemus, kokemus, joka ei meinannut olla loppua😅Päivä oli pohjalle pitkä, kävin katsomassa läheisen vuoren kolme toinen toistaan korkeampaa huippua. Sitä itsekin yllättyy miten pitkiä matkoja on kulkenut, kun takaisin päin käy. Illalla oltiin isäntäväen kanssa jo ihan nakit ja muussit. Lähdön piti olla 21, mutta kuskille tuli viivytys, että pääsimme matkaan vasta vaille 23.30 jotakin. Minä olinkin sitten illan vieraileva tähti!…
-
Rytmi (kirjoituspäivä ehkä 6.9?)Kaikki seuraavat paimentolaisten elämässä rytmiä. Vuoden kiertoa. Vuorokauden kiertoa.Elämä soljuu auringon mukaan ja eläinten tahtiin. Kokemukseni oli saavuttaessa, kuin kaikki olisi pysähtynyt- kuin aika olisi lopettanut olemasta. Hevosetkin seisoa jukottivat sillä sijoillaan, vaan hännät välillä viuhuivat. Samoin tekivät lampaat- seisoivat liikahtamatta ja yksi niistä katsoi todella pitkään suoraan silmiin. Sama on jakkien ja lehmien laita. Välillä suu liikkuu märehtien tai kun kutittaa kylkeä. Silloin pitää hankautua. Meillä Suomessa hankaudutaan likipitäen koko ajan, elämän Rytmi ja aikakäsitys on erilainen. Kuten kai kuuluukin olla. Kaikki tyhjä tila täytetään jollain. Ehkä eniten puhelimella. Täällä ei oo sähköjä eikä verkkoa. Nämä…
-
Tiettömän tien päässä, keskellä ei mitään 4.9.2026 Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoittaa tiettömän tien päässä ja keskellä ei mitään. Olen nimittäin siellä. Saavuin eilen muutaman tunnin ajomatkan jälkeen mitä kauneimpaan paikkaan Altain vuoristoalueella. Tie oli todellinen offroad. Ja paikka todellakin offline. Lankapuhelin toimii kyllä, kaipa sen star-link on vahva? Olen vieraana iäkkäämmän paimentolaispariskunnan luona, ja kas kun ei ole sattumaa- isäntä on ”Eagle Hunter number one Mongolia”. Ja myös ”music champion”- hän soittaa ja laulaa. Olohuoneen seinää koristavat sertifikaatit menestyksestä. Päädyin tänne ”sattumalta”, kaupunkiasuntoni, jossa siis yövyin, omistaja kysyi matkasuunnitelmia eteenpäin, kerroin vain että ei ole suunnitelmaa mutta se mitä…
-
Ajattelin aamulla, että hiippailen vähän kylillä ja katselen paikkoja. Mietin että voisin käydä jossain hiljentymässä. Matkan varrelle mahtui satoja kohtaamisia, hymyjä. Olen vissiin ainoa ulkomaalainen täällä. Tai, no ainakin näin valkoinen 🤍 Tämä provinssi on Kasakka-aluetta,ihan eri maailma kun itä tai isommat kaupungit, jossa buddhalaisia enemmistö. Täällä ollaan muslimeja. Opin tänään, että täällähän on eri kieli😅 ei ihme että Translate vähän tökki, eikä ihmiset tuntuneet ymmärtävän 😂 täällä puhutaan Kasakkia, näin opettivat minulle kymmenet ja kymmenet lapset, erityisesti tytöt, kun tulivat juttelemaan ja valkoista naista ihmettelemään. Yksi tyttöporukka yllättyi kuullessaan, et en olekaan mies😂😂😂😂 Pitkä ja harteikas, lyhythiuksinen. Päivänselvästi mies.…
-
Kas kun ei ole sattumaa, on vain johdatusta. Ensimmäisen kerran juon sänkykahvit. Näin tein kotonakin. Päiväni alkaa rukouksessa ja sanan äärellä, pohjalla edellisen yön unet ja unien viestit. Sitten olen pitänyt tapanani kirjoittaa, ajatuksenjuoksukirjoitusta. En ikinä ole tiennyt tai suunnitellut mitä Kirjoitan, tai kirjoitanko. Huvittavinta sinänsä, että aina olen pitänyt itseäni huonona kirjoittajana 😆 Koska alakoulun opettajan mielestä kaveri oli parempi. Niin minäkin ajattelin. Kyse ei ole kirjoituksesta, vaan tarinan kertomisesta ja siinä koen olleeni aina hyvä. Omituinen höpöttäjä, ehkä enemmänkin. Mutta se on ollut lahjaa, että olen saanut tarinoillani heräteltyä ihmisiä pohtimaan jotain syvempää itsessään. Kun sain Kultainen Oras…
-
Voi Universumin autocorrect 😅Sitähän mie kuvanottohetkellä aamulla itkunauroin ja hymyilin kun herättyä kirjoitin Googlen haun ”aikaero Govi-Altai Suomi”. No autocorrect väänsi sanan Suomi muotoon SUOLI🤣 Aikaero Govi-Altai SUOLI. Syy miksi paikkaa ylipäänsä guuglasin oli juurikin tuohon liittyvä- miten pitkä matka on taukopaikalle ja millon päästään oikeeseen vessaan🤣 Toivottavasti iskän ennustukselle, ”pakkoraossa on vaan tehtävä housuun”, ei tuu tarvetta🤣 Se voi ehkä olla lähellä ajattelin jo edellisen päivityksen jälkeen. Ja kas, kuinka ollakaan ensimmäistä versiota tästä tarinasta kirjoitettaessa LUULIN et taisimme saapua perille vessapaikkaan, mut juu ei saavuttu ei. Ihmisen suolisto vs Mongolian tieverkko- hengitystä pidätellen jäimme odottamaan kumpi voittaa🤣😶🌫️ saadaanko…