Ajattelin aamulla, että hiippailen vähän kylillä ja katselen paikkoja. Mietin että voisin käydä jossain hiljentymässä. Matkan varrelle mahtui satoja kohtaamisia, hymyjä. Olen vissiin ainoa ulkomaalainen täällä. Tai, no ainakin näin valkoinen 🤍
Tämä provinssi on Kasakka-aluetta,ihan eri maailma kun itä tai isommat kaupungit, jossa buddhalaisia enemmistö. Täällä ollaan muslimeja.
Opin tänään, että täällähän on eri kieli😅 ei ihme että Translate vähän tökki, eikä ihmiset tuntuneet ymmärtävän 😂 täällä puhutaan Kasakkia, näin opettivat minulle kymmenet ja kymmenet lapset, erityisesti tytöt, kun tulivat juttelemaan ja valkoista naista ihmettelemään.
Yksi tyttöporukka yllättyi kuullessaan, et en olekaan mies😂😂😂😂 Pitkä ja harteikas, lyhythiuksinen. Päivänselvästi mies. Pitkillä punaisilla kynsillä😅👋
Eivätkä he varsinkaan sitä uskoneet, kun kerroin olevani äiti, vaikka näytin pojastani kuvaa💁♀️ Näytin heistä kuulemma liian nuorelta. 43-vuotta, ei ole kuulemma mahdollista.
Ja kaikista suurin ihmetyksen ja hämmästyksen aihe oli se, matkustan ihan yksin, eikä minulla ole ”soturimiestä” mukana kuten kasakkitranslate heidän puheen käänsi.
Koska tämä on muslimialuetta, osasin jo vähän moskeijan kupoleita katsella.. Aamupäivällä kävelin yhden ohi, mutta tulkitsin, että se on muslimikauppa kun siinä luki muslim shop😅 En pysähtynyt kun kyltti osoitti eteenpäin.
Kävelin pitkin tietä, välillä istuskelin betoniporsailla. Ihmettelin ja juttelin niiden kanssa, ketkä luokseni pysähtyivät. Ihania kohtaamisia ja aitoja uteliaita ihmisiä🤍🙏 yksi paikallinen ”naista väkevämpää” nauttinut mummokin kävi jututtamassa. Puheesta ei kyllä saanut selkoa hän itsekään 😂
Kun kävelin iltapäivällä takaisin päin asunnolle, näin huiviin verhotun naisen, joka oli menossa juuri siihen ”muslimikauppaan”.
Päätin seurata häntä. Kengät eteiseen ja toiseen kerrokseen naisten paikkaan. Minulla oli tietenkin oma huivi mukana, sen verran älyä on edellisiltä matkoilta 😂
Kyllä oli hämmentyneitä katseita kun astuin sisään. Ensimmäinen kysymys nyökkäyksen jälkeen oli: oletko muslimi? Kerroin olevani kristitty, ja kysyin voinko hetken aikaa hiljentyä siinä. Katsoivat toinen toisiaan, puhua pulputtivat ja sitten nyökkäsivät porukalla hyväksyvästi.
Olisin jäänyt sinne takaosaan, syrjempään, kun ensimmäistä kertaa olin naisten puolella. En tiennyt, että oli juuri perjantai-rukouksen aika. Minulle tuotiin asu, joka peitti minut nilkkoihin asti. Sitten minut talutettiin kädestä pitäen eturiviin, ja ne hyväksyvät, tervetulleeksi toivottavat nyökkäykset ja hymyt jäävät kyllä sydämeni kolkkaan. Sain oman paikan ja rukousmatonkin.
En yhtään tiedä kauan rukoushetki kesti, varmaan aika kauan, ja sielun ja hengen lisäksi se oli oikeasti hyvin kehollinen. Melkeinpä kävi ihan kehonhuoltotunnista. Enhän minä muuta siitä puheesta ymmärtänyt kun Shalom ja Allah. Mutta ei kai tarvinnutkaan. Sen mistä oli kyse, aistii kyllä joka solulla ilman sanojakin.
Kädet laitettiin ensin kasvojen eteen, ja alkoi hiljainen supina ja mumina. Hiljaiset rukoukset ja huokaukset. Itse en mitään sanonut, mutta hengityksen lämpö ja kevyt hengityksen virtaus omien käsieni kautta takaisin kasvoille oli huokaus.
Sain Ystävältä juuri ennen lähtöä matkaevääksi pienen kirjani nimeltä: ”Huokaus on Jumalan nimi”. Luen siitä yhden sivun päivässä ja kirjoitan mitä sydämelle nousee. Siitä koostui minun rukoukseni, huokauksesta.
Toinen mieleeni erityisesti jäävä hetki oli, kun naiset ottivat rukousnauhat, ja alkoi kuulua helmien lukemisen pieni natina, nitinä ja ratina. Katse oli suunnattu lattiaan ja pää painettu kunnioituksesta pyhää kohtaan alas. Mutta se ääni, se oli kaunis.
Kiitin lämpimästi, että sain osallistua. Naiset jäivät vielä ilmeisesti opetuksen äärelle. Yksi nuori nainen tuli perään ja kysyi onko minulla insta, tutustuimme hetken. Hän työskentelee liikunnan parissa ja parturina. Hän kertoi myös että huomenna on rukoushetki kello 13.
Minä jatkoin matkaa, kiitollisena jälleen kerran ihan uudenlaisesta kokemuksesta, jota ei voinut suunnitella tai sopia etukäteen. Mutta aamun ajatus hiippailusta ja hiljentymisestä toteutui paremmin kuin osasin toivoa.
Nyt juon kahvit kämpillä itsekseni ja sulattelen tätä päivää ja kaikkia tapahtumia päivän aikana. Sitten vaan kuulostelen mitähän sitä keksisi seuraavaksi.
Kas, kun ei ole sattumaa on vain johdatusta.
