Tiedätkö sinä sen tunteen kehossa, kun aistit jotain joka saa sinut kovin levottomaksi? Aistit jotakin, mitä et näe vielä todeksi? Vaikka kuinka todentuntuiselta näyttäisikin? Pitää pysähtyä kuuntelemaan.
Saavuin eilen aamulla, ja jo hyvin nopeasti saapumisen jälkeen totesin, että tämä paikka ei ole minua varten. Ei ollu hyvät vibat niin sanotusti. Vahva muslimikeskittymä. Täällä on erilainen ilmapiiri, jos vaikka Mongoliaan vertaa.
Sen vaan jotenkin aistii, ei koe olevansa täysin tervetullut. Pitää olla vähän varuillaan. Ei voi olla vapaasti.
En oo ekaa pappia kyydissä reissaamassa, tää on nyt 53 maa jossa vierailen. Osaan kyllä olla varuillani ja valpas- mut silti näköjään on vielä opittavaa.. Kaikki ei välttämättä olekaan sitä miltä näyttää. Vaikka kuinka olisikin silmin nähden uskottavaa.
Taksi-Esa sai ensimmäisenä hönötettyä minua🤣🤦♀️ oli kyllä viralliset todistukset lentokenttätaksista, sertifikaatit, auto uusi, puhe sävyisä, luotettava habitus.
Ongelma oli minun, en ollu paneutunut hintatasoon ja tyytyväisenä maksoin mitä pyydettiin- minusta se oli ok. Mut myöhemmin selvisi et se oli yli tuplat normaaliin tasoon.
Majoituksen varauskin oli vähä muuta ku mitä piti- yhden hengen huoneen sijasta olikin yksi vuodepaikka jaetusta huoneesta🤣 Onneksi kuitenkin sain olla ylhäisessä yksinäisyydestä eikä huonekavereita tullut🙏
Ensitöikseen etsin ruokapaikan. Kohdalle sattui kiva pieni ravintola, pöydät ulkona puiden katveessa. Lämmin sää.
Ruoka maistui, olin lopettelemassa- luokseni kävelee kadunmies- kaulassa ja kasvoissa syvät arvet, onneksi jo parantuneet.
Näkyy, että ollut kova, tosi kova, kovempi elämä. Pyytää kauniisti, voisinko ostaa hänelle ruokaa, ei ole syönyt. Mietin, että ainakin on juonut- sen verta tiukka oli tuoksahdus kun suunsa avasi.
Hetken arvioituani tilannetta, pyysin miestä istumaan. Mietin etten halua joutua ongelmiin, mutta en voi myöskään kieltäytyä auttamasta, kun varsin selvästi ymmärsin että kyseessä on oikeasti nälkäinen ihminen.
Tilasin miehelle ruoan, hän söi ja kertoi valikoivasti elämänsä tarinaa. Sanoi että mennyt on mennyttä eikä halua puhua. Talot, perheet, autot, työ- kaikki mennyt mut ei siitä enempää kuulemma. Nyt on vaan juominen, Jumalaankaan ei enää jaksa uskoa.
Ymmärrän hyvin, että elämä voi olla hyvin vaikeaa, mutta silti Jumala on olemassa, Jumala tämänkin ruuan sinulle järjesti, näytin lautasta. Se on lähimmäisen rakkautta ja Jumalan lahja minun kauttani. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Mies oli kiitollinen ja sanoi, että olen hyväsydäminen ihminen. Ehkä Allah kuitenkin on olemassa? Rakhmet.
Enpä olisi uskonut, olimme samanikäisiä ja meillä oli samanikäiset lapset. Mies luuli minun olevan joku tunnettu jalkapalloilija, muistutin kuulemma Messiä 🤣 tämän tulkkasi nuorempi katukaveri joka liittyi seuraamme myöhemmin.
Siinä istuimme ihmeteltävänä, Valkoinen vieras ja kaksi kadunmiestä- ”yhteisen leivän äärellä”.
Toisen kaverin arvet olivat isommat, tarinaa suunnilleen sama- ei ollut elämä mennyt kuten suunniteltu. Niinkuin ei mennyt minunkaan kesän alussa.
Mutta minun osani on toisenlainen- olen hyvässä osassa. Olen etuoikeutettu saadessani matkustaa ja päättää mihin ikinä menenkin, mitä ikinä syönkin ja missä ikinä nukunkin. Lahjana sen etuoikeuden saanut.
Rupesivat siinä sitten jostain keskenään kiistelemään, volyymi nousi kasakiksi. Ihmiset kääntyvät katsomaan. Topakkana, pelotta komensin että nyt pojat suut suppuun, en halua ongelmia, nyt syötte ja sitten lähdetään.
Pyysivät anteeksi, veri sori. Sori sori. You good peoples. Thank you thank you. No problems. Rakhmet. Rauhoittuivat. Söivät. Ja matkamme jatkui eri suuntiin.
Long story short- sain jakaa tämän hetken ihmisten kanssa, nähdä heidät- he näkivät -Messin🤣 Ja jäi jälki- tee toisille kuten toivoisit toisen tekevän sinulle.
Kävelin ympäriinsä, mietin ihmisen osaa- elämän kohtaloita. Soittelin äidin kansss ja juteltiin ilmapiiristä. Sanoin et lähden ostamaan pitkän mekon, niin sulaudun paremmin joukkoon. Trikoot ja vartalonmyötäinen tunika ei oo paras valinta tähän maahan😅 vaikka turistina olen mitä olen.
Penkillä istui kaksi vanhaa naista, he tuijottivat minua- kävelin ohi ja ymmärsin että puhuivat selkeästi minusta. Käännyin vaistomaisesti takaisinpäin katsomaan -toinen nainen sanoi että hänellä on minulle asiaa, pyysi istumaan, toinen lähti pois.
Hämmentävä tilanne, mutta päätin istua, kuunnella. Nainen kertoikin olevansa selvänäkijä kolmannessa polvessa- minun aurani oli kuulemma aivan erityinen, harvinainen, siitä halusi minulle puhua. Hänellä oli kuulemma viesti Jumalalta😶🌫️
Hän puhui lähes sanatarkasti tämän vuoden tapahtumat auki- olin aivan sanaton. Haavi auki, ihmeissäni. Vaikea ajanjakso on nyt tullut päätökseen ja on aika itse levätä, kerätä voimia, palautua. Siksi kuulemma olen täällä.
Mustan vaatteen aika on ohi, pitää kuulemma ostaa värikäs mekko! Hän osoittaa mustia vaatteitani. Hän kertoo myös, että olen varjeltu, eikä tarvitse pelätä mitään. Muistan edellisen kohtaamisen, kun ojensin kahta kadunmiestä pisaraakaan pelkäämättä.
Miten ihmeessä nää jutut voivat osua näin kohdalleen? Kas kun ei ole sattumaa on vain johdatusta.
Sitten juttu vasta kääntyykin mielenkiintoiseksi, kun se toinen nainen tulee ja vahvistaa samat asiat puheellaan. Tietämättä mitä puhuimme.
Ja hänellä on kyky ”puhdistaa vanha, että uusi voi tulla tilalle ”. Hän tarjoaa pientä korvausta vastaan puhdistusrituaalia, joka on kovin erikoinen, siihen liittyy ompelulanka ja kananmunat.
Hämmennyksissäni koitan miettiä et mitä hittoa just tapahtui. Päädyn kuitenkin ratkaisuun, että en lähde mihinkään puhdistushommiin vaikka niitä Jumalan nimessä tarjotaan.
Kaikki ei ole siltä miltä näyttää tai kuulostaa. Pitää olla tarkkana mille sielunsa avaa. Minä en lähde avaamaan sieluani millekään, mikä ei tunnu hyvältä eikä oikealta. Puhdistusrituaaleille sanon Kiitos, mutta ei kiitos. Toisaalta kyllä munalla voitelu ois voinu olla ihan hyvä juttu 🤣 mutta en sitä tarvitse.
Miten erotat sen, mikä voi tuntua hengellisesti merkitykselliseltä, siitä mikä yrittää päästä käsiksi sieluusi? Kaikki ei ole hyvästä. Vaikka ”hyvältä” voi kuulostaakin.
Vahvistun ja puhdistun ihan keskenäni. Hiljaisuudessa ja rukouksessa. Luottaen siihen, mitä en näe. Toivotan naisille hyvää jatkoa. Valitsen oman tieni eteenpäin.
Kadulla istuu ikivanha mummo kerjäämässä. Niin kaunis, hauras vanha ihminen. Opin Pietarissa opiskellessani venäläiseltä Ystävältä, että katsomalla kenkiä erottaa onko ns oikeasti kerjäläinen vai ”ammattilainen”?
Valitettavasti joskus ihmisiä käytetään hyväksi järjestäytyneen rikollisuuden ym taholta. Olen kuullut tarinoita ja katsonut dokumentteja, että ihmisiltä on saatettu amputoida raajoja, ja laitettu ”kerjäämään” rahaa ”hyväuskoisilta” turisteilta.
Oma periaatteeni on aina ollut, mummoille annan roposen. Ihan sama onko ammattilainen tai aito kerjäläinen, elämä on ollut vaikea, jos päätyy kadulle kuppi kädessä istumaan.
Mummot ovat monesti kannatelleet koko yhteiskuntaa, kasvattaneet lapset ja Pitäneet huolta kodista ja muista, selviytyneet korkeaan ikään.
Annan mummolle ison rahan. Ja eleestä päätellen näen kyllä, että mummo ei ole osa koneistoa joka riistää, vaan lahjani menee oikeaan osoitteeseen, oikeaan tarpeeseen. Mummon kiitos kasvojen pyyhkimisen eli rukouksen eleestä, menee suoraan sydämeeni. Tiedän tehneeni oikein. Lahjani olkoon siunaukseksi. Hänelle ja minulle.
Loppupäivän istuksin puistossa, katselen leikkiviä lapsia ja pieniä kukkia. Tämä iso kaupunki, nämä ihmiset täällä, aiheuttavat levottomuutta, jopa pientä vaaran tuntua. Haluan täältä pois, ja onneksi minulla on täysi vapaus lähteä.
Illan skannaan vaihtoehtoja junaa, bussia, lentojakin. Yön nukun huonosti, näen painajaisia. Aamulla suihkun ja kahvin jälkeen olo on parempi- tiedän seuraavan askeleen, pakata kamat, etsiä tie bussiasemalle ja karistaa kaupungin tomut jaloista. Jos nyt busseissa on tilaa ja saan liput. Mutta sitä kohti. Pois täältä ja vähän äkkiä.
Älkää hätäilkö, kaikki on hyvin. Olen turvassa, mutta en halua jäädä paikkaan missä en voi olla vapaasti. Paimentolaiselämä ja luonto kutsuu, taidanpa suunnata Kirgisiaan.
