Kesäkuu 2026. Lähtötilanne: työtön, koditon, sinkku. Vai vapaa kuin taivaan lintu? Sama asia toisin sanoin sanottuna: irtisanoutunut, eronnut ja myynyt talon. Lopputuloksena sama asia eli iso elämänmuutos- joka aiheutti uudelleenkalibroinnin ihan kaikkeen, ennen kaikkea syvimmälle sisimpään. Voi sanoa, et on kevyet kantamukset, kun kaikki maallinen omaisuus mahtuu reppuun. Mulla ei ole mitään- ja silti mulla on kaikki.
Elämän Total Reset antoi mahdollisuuden lähteä kohti niitä unelmia, jotka elämä tähän asti on hyllyttänyt- tai antanut tähän asti tulla näkyviin vain pieninä häivähdyksinä. Yksi unelma oli matka Mongoliaan, joka jostain ihmeen syystä on ollut sydämessäni 20v. Lähdin sitä mysteeriä selvittämään.
Tämä blogi syntyi spontaanisti, intuitiivisesti, yhtään kirjoitusta etukäteen suunnittelematta. Tarinoissa tulee näkyväksi eletyn elämän kokemukset, oivallukset ja opit. Henkilökohtaiset kasvun kivut ja siunaukset. Olkoon nämä tarinat rakennusaineeksi sekä itselleni että Sinulle. Iloitsen siitä, jos joku sanoiksi pukemani ajatus liikahduttaa jotain myös Sinussa.
Galleriaan olen tallentanut aarteita, jotka haluan muistaa. Kuvien kautta hahmottuu miten maailman näen- pieninä ohikiitävinä hetkinä. Hetkinä joissa kaikuu kaikki elämän värit. Hetkinä, joissa olen läsnä.
Tärkein matka on se minkä teemme itseemme. Se mitä meille on tapahtunut, on osa meitä, mutta ei määritä sitä mitä olemme nyt tai miksi olemme tulossa. Kun tietää suunnan, riittää kun ottaa seuraavan askeleen. Polku kyllä avautuu. Kas kun ei ole sattumaa, on vain johdatusta.
Tervetuloa seuraamaan tätä matkaa- elämän mittaista kasvuprosessia, kohtaamisia ja elämän pieniä ihmeitä matkan varrella.
Matkani kulkee pitkin Silkkitietä: Joensuusta Kiinaan, Pekingistä junalla halki Mongolian ja siitä eteenpäin kohti suurta tuntematonta.
Polkuni varrella kasvaa pieniä kukkia. Niitä, joiden ohi monet kulkevat. Ja jokapäiväinen höyhenemme. Elämä on tässä ja nyt, ja tässä hetkessä on kaikki. Rohkeasti eteenpäin.
Tule mukaan, kuljetaan hetken matkaa rinnakkain.
Lämmin suositus lukea tarinoita vanhimmasta uusimpaan- siellä taitaa kulkea jonkinlainen ohut punainen lanka aina tarinasta seuraavaan.Rauhaa & Rakkautta, Suvi
