Välitila on yksi elämän vaikeampia, ellei vaikein paikka olla. Kun vanhaa ei enää ole, eikä uusi ole vielä tarpeeksi selvästi näkyvässä. Ollaan välitilassa- kahden todellisuuden välissä- odotustilassa. Entinen ovi kiinni. Uusi ovi kiinni. Autiomaaksi sitä jotkut kuvaavat.
Toisaalta tiedät jo sydämessä, mitä kohti kuljet. Ja tiedät tasan tarkkaan mistä olet siihen tullut. Minkä polun olet joutunut kulkemaan tai saanut kulkea. Tiedät jokaisen askeleen ja jokaisen kyyneleen, sekä ilon että surun, onnistumisen ja pettymyksen, joka on sinut siihen paikalle tuonut.
Siinä sinä olet. Ja tässä olen minä. Jokainen meistä sillä paikalla ja niissä olosuhteissa, jossa olemme. Juuri sillä paikalla Mikä on meille tarkoitettu. Räätälöity rakkaudella.
Jokaikinen ”lähes tervejärkisen ihmisen” valinta on ollut tietoinen. Jokaikisen päätöksen ja valinnan takana on se oma osuutemme- joka pohjautuu omaan totuutemme, siihen parhaaseen ymmärrykseen, voimavaroihin ja tietoon mitä siinä hetkessä on saatavilla.
Meissä kaikissa on syvimmällä rakkauden haava, johon kaipaamme kosketusta. Vedämme puoleemme sitä mitä ajattelemme olevamme, mitä ajattelemme tarvitsevamme. Vedämme puoleemme sitä, mikä tuntuu hermostollemme tutulta. Joskus myös hermostomme resonoi rikkinäisyyden kanssa. Se voi tuntua kodilta, tutulta ja turvalliselta. Vaikka todellisuudessa se voi olla joskus itsellemme vahingollista.
Valitsemme elämäämme peilejä, joista näemme sen totuuden itsestämme, jonka itse tunnistamme. Tämä koskee mielestäni kaikkia ihmissuhteita.
Sitten tapahtuu monesti se kasvunpaikka- yksi lähtee muuttumaan- toinen jää mahdollisesti omaan osaansa- paikalleen. Siinä kohdassa tietoisuudet eivät enää kohtaa- ja tulee särö, siihen kahden ihmisen välille.
Tärkeintä on olla linjassa itsensä kanssa. Emme voi vaikuttaa siihen mitä muut valitsevat. Voimme vaikuttaa vaan omaan osaamme. Olemmehan sen itse omien rakkauden haavojemme kautta osittain mahdollistaneet Kahden ihmisen haavat voivat täydentää toisiaan tavalla, joka tuntuu vetovoimalta. Tutulta.
Somefeediini tuli kirjoitus joltain ventovieraalta naiselta, joka sanoi et ”miten ihmeessä hänen kohdalle sattuu AINA niin hirveitä miehiä”. Niin. Miksiköhän, mietin.
Tämän olen kelannut omalla kohdallanikin- minä olen ollut osa jokaista suhdetta elämäni aikana. ”Kaverit” ovat vaihtuneet- mutta minä olen suhteissa yhdistävä tekijä. Ja se palauttaa minut aina omien rakkauden haavojeni äärelle. Kyse on minusta. Valintani pohjautuvat minuun.
Sekä rikkinäisyys, että toisaalta myös eheys- vetää puoleensa sitä samaa. Tuttua ja turvallista. Kaikissa suhteissa on loppupeleissä kyse yhdestä ja samasta asiasta- mitä sinä siinä opit ja mitä otat mukaan, minkä jätät taakse.
Kaiken pohjalla on ajatus siitä, miten näet itsesi. Ei rikkinäinen voine loputtomiin vetää puoleensa eheää, eikä toisinpäin. Toki vastapuolet myös kiehtovat, vakka kantensa valitsee- ja sen uskon johtuvan juuri siitä rakkauden haavan dynamiikasta. Mutta rakkauden haava ei voi korjautua muiden kautta, vain tulla näkyväksi.
Pohjimmainen kysymys ihan jokaiselle meille lienee sama: mitä minä tarvitsen? Mikä on minulle hyväksi? Mikä auttaa minua tulemaan siksi versioksi itsestäni joksi minut on alunperinkin luotu?
Ja sillon kun iskee se kökkörööröö tuulettimeen- mitä minulle halutaan tämän kautta opettaa?Joka päivä saamme lukemattomia mahdollisuuksia tehdä valintoja- tehdään ne siis tietoisesti. Sillä se mitä tänään kylvämme tulee niitettäväksi ajallaan. Sato vie aikaa valmistua. Se on se välitila. Kasvu ei näy kylvön hetkellä.
Siemenet on kylvetty mut kasvu ottaa aina aikansa. Mullan alla pimeässä on välillä ikävää olla, mutta toisaalta on suojassa ja saa rauhassa kasvattaa vahvat juuret. Pimeys ei aina ole merkki siitä, että olisi eksynyt ja unohdettu. Joskus olet juuri siellä, missä siemenen kuuluu olla ennen kuin se puhkeaa kukaksi.
Välitila ei ole tyhjä tila, jossa tuntuu, että mitään ei tapahdu. Juuri siellä kuitenkin opitaan tunnistamaan omat haavat, ottamaan vastuu omasta osuudesta elämän kulkuun ja tekemään entistä tietoisempia valintoja.
Valintoja itseämme, ei muita varten tai muiden takia. Mitä jos se, mitä nyt koen tässä hetkessä menetyksenä ja pimeytenä, onkin vain paikka jossa minussa valmistuu jotakin uutta? Se kertoo siitä, että olet kasvamassa💕
Ja tulee se päivä, jolloin aika maan povessa päättyy ja on aika tulla valoon. Elää ja kukoistaa. Kunnes lopulta taas palaamme maaksi, maaksi josta me olemme tulleetkin.
