Kas kun ei ole sattumaa, on vain johdatusta. Ensimmäisen kerran juon sänkykahvit. Näin tein kotonakin. Päiväni alkaa rukouksessa ja sanan äärellä, pohjalla edellisen yön unet ja unien viestit. Sitten olen pitänyt tapanani kirjoittaa, ajatuksenjuoksukirjoitusta.
En ikinä ole tiennyt tai suunnitellut mitä Kirjoitan, tai kirjoitanko. Huvittavinta sinänsä, että aina olen pitänyt itseäni huonona kirjoittajana 😆 Koska alakoulun opettajan mielestä kaveri oli parempi. Niin minäkin ajattelin.
Kyse ei ole kirjoituksesta, vaan tarinan kertomisesta ja siinä koen olleeni aina hyvä. Omituinen höpöttäjä, ehkä enemmänkin. Mutta se on ollut lahjaa, että olen saanut tarinoillani heräteltyä ihmisiä pohtimaan jotain syvempää itsessään.
Kun sain Kultainen Oras -palkinnon nuorena naisyrittäjänä ja sain pitää kiitospuheen, kohtuu pitkän. Mietin etukäteen mitä haluan sanoa, mutta en kirjoittanut mitään. Halusin vain kertoa tarinani.
Muistan puhuneeni rohkeudesta, ja siihen asiaan uskomisesta, mitä tekee ja mitä kohti on menossa. Puhuin siitä, että menestys (= huomatuksi tuleminen) ei tule vain siten et hupsista saakeli, yhtenä aamuna heräät ja se on siinä! Vaan se tehdään joka päivä lapion varressa. Myös niinä hetkinä etenkin kun ei millään jaksaisi tai paska törähtää tuulettimeen. Jatka, Mutta muista miksi aloitit.
Puheen jälkeen, luokseni tuli supertyylikäs nainen, hän kertoi kouluttavansa puhujia. Hän antoi minulle palautetta, jonka muistan lähes sanatarkasti: ”Ymmärrätkö mikä lahja sinulla on? Sinulla on kyky koskettaa ihmisiä puhuessasi. Panin merkille, että koko sali oli aivan hipihiljaa kun puhuit. Kukaan ei räplännyt kännykkää tai muuta sellaista. Se on harvinaista, tämä kokemus oli harvinainen, kiitos”. Näin sanoi nainen, joka itse koulutti puhujia.
Ne sanat olivat merkitykselliset, ei siksi että olisin saanut olla ylpeä itsestäni tai saavutuksistani kuten palkinnosta vaan siksi, että se vahvisti minulle sitä mitä olen, ja haluan olla= aito rehellinen minä.
Jo Pikku-Suvi ennen koulua piti saarnoja🤦♀️ Rakensin kirkon keskikammariin, penkit riviin ja alttarille risti. Sitten saarnasin 😆 ”Sinäkin veljeni, olet syntinen ”😂 ja tietenkin, lopuksi keräsin kolehdin.
Siinä näkyy minun bisnesvainu😂 joka konkreettisesti yrittäjyyden kautta tuotti siunauksen ja sain tarjota merkityksellistä työtä kymmenille työntekijöille, ja iloa asiakkaille ja pitkäjänteisiä win-win yhteistyösuhteita kumppaneiden kanssa. Ja se tuotti myös exitin, joka on mahdollistanut vapautta. Kova työ kyllä palkitaan. Taloudellinen menestys ei koskaan ole ollut minulle tavoite, vaan sivuseuraus. Tulee, jos on tullakseen.
Exitin jälkeen eräs pörssiyhtiöiden neuvonantaja sanoi, että sitä kokemusta minkä olet saanut, ei voida ottaa sinulta pois. Se on arvokkaampi kuin yksikään euro joka sinulle napsahtaa tilille yrityskaupasta.
”Itsestään maa tuottaa sadon: ensin korren, sitten tähkän ja sitten täyden jyvän tähkään” – Mark 4:28
Kasvaminen on aina suurin palkinto kaikesta.
Minun yrittäjyyteni ydinajatus oli kasvu, rakentaa kasvava yritys, jossa pidetään hyvää huolta työntekijöistä ja asiakkaista ja kumppaneista. Halusin myös itse kasvaa ja kehittyä, sekä johtajana että ihmisenä, mikä loppupeleissä on likipitäen sama asia.
Perustana oli yrittäjän vahvat arvot. Arvot jotka ohjaavat edelleen elämääni ja valintojani. Mut ensin pitää kylvää, et voi joskus niittää. Mitä sinä kylvät tänään? Mitä haluat niittää?
Elämäni ”menestys (ihmisen määrittämänä) ” tai menetys. Ne ovat molemmat verrattomia.
Molemmat ovat paljon opettaneet minua. Molemmat ovat osa elämäni matkaa, tätä hetkeä. Olen nyt tässä, pyhässä huolettomuudessa ja vapaudessa.
Koen, että koko elämäni matka on ollut johdatusta. Johdatusta tähän hetkeen, kaikkien elämän tähtihetkien ja kolhujen kautta. Tässä hetkessä olen elossa, kiitollinen kaikesta. Ja olen oma aito itseni. Vasta nyt olen löytänyt kotiin. Tämä kaikki on ollut minussa aina.
Ja tästä hetkestä, onkin se sitten kaunis tai kipeä, mitä ikinä milloinkin, minulla ei ole kiire mihinkään. Voin vaan antaa elämän tapahtua minussa. Nyt on aika elää. Tässä ja nyt. Sillä meillä ei ole muuta hetkeä kuin nyt. Ja se mitä tämä hetki vaatii, on hidastamista- että voi kuulla mihin minua johdatetaan.
Kädet avoinna kohti taivasta, aidosti vastaanottaen, mitä ikinä tämä päivä tuokaan tullessaan. Elämä on suuri seikkailu. Kun tiedät mitä kohti kuljet, voit vaan antaa tilaa toimia, jollekin itseäsi suuremmalle. Ja kas, kun sattumaa ei ole.
