Kiitos Tsingis Khanille, joka perustit ajan alussa valtakunnan, maapallolle jota kannattelevat suuremmat kädet.
Nykypäivän moderni Mongolia henkii vahvaa historiaa, hengellisyyttä ja henkisyyttä- Dharmaa, jonka rauhaksi tulkitsen. Kaikki on yhtä. Kaikki liittyy kaikkeen.
Aamulla en tiennyt mitä päivä toisi tullessaan. Ei ollut suunnitelmaa oli suunnitelma. En odottanut mitään, en etsinyt mitään ja taas jo löysin🙏🤍 Enemmän kuin olisin ikinä osannut toivoa löytäväni. Ja niin löysi eilen tapaamani ensimmäinen mongolialainen ystäväni Unur, joka näytti minulle maatansa ja kulttuuria- normaalia elämää täällä. Avoimin käsin otimme vastaan, mitä annettiin.
Päivä oli uskomaton, surua, iloa, pieniä ja isoja ihmeitä täynnä. Polun varrella on oli pieniä kukkia, jokapäiväinen höyhenemme, ja koivuja! Täällä kasvaa KOIVUJA! Pienempi kokoisia kylläkin. Mutta lopulta samoja kuin Pohjois-Karjalassa🙏
Hektisen kaupungin melu vaihtui pikkuautossa ihmetellen hiljalleen vaeltaviin hevos-, lehmä-, lammas ja kamelilaumoihin. Jurttakyliin ja maailman suurimmalle Tsingis Khanin patsaalle.
Siinä patsaan juurella Unur, sai suru-uutisen puhelimeensa. Hänen ystävänsä hävisi kamppailun syövälle. Eilisen yhteisen puistopäivämme jälkeen hän meni suoraan sairaalaan ystäväänsä katsomaan. Mikä onni, että he ehtivät vielä viettää illan yhdessä päätämme, kun itkimme molemmat Ystävän poismenoa siinä jättimäisen patsaan juurella.
Olen aiemmin todennut, että elämä antaa kyllä runtua, mutta kaikesta selviää kyllä. Minun vastoinkäymiset on pikkuruista, verrattuna isoihin- jossa on joko oma tai rakkaan henkiriepu tai terveys kyseessä, kuten Ystävälläni Unurilla.
Kuolema on väistämätön vieras. Rakkaat ovat sydämessämme aina, vaikka eivät olisikaan fyysisesti läsnä tai tällä maapallolla edes olemassa. Eletään niin kauan kun olemme elossa päätämme ja jatkoimme matkaa. Suru oli vieraana ja pisti suut hetkeksi suppuun. Mutta tuli myös ilo ja ihmetys.
Söimme seuraavaksi perinteisen jurttalounaan: Tohmajärven tytön lausumana ”horohoro-lihapiirakoita” ja perinnejuomana suolainen tee ja jälkiruoaksi kotipolttoista hevosenmaidosta valmistettua viinaa. Tukka meinas irrota päästä ja silmät vaan pyöri päässä. Tulipahan maistettua kun kunnioittavasti vieraalle ”valkoiselle viikingille” sitä tarjottiin🙏
Apteekissa korvakäytäväongelma-asioissa apteekkari kysyi- miten on elämän tasapaino kunnossa? NOOO, tuota parempaan päin tätä nykyä😅 Erittäin vahvasti elävien kirjoissa.
Niin, ihminen on kokonaisuus- sielun ja hengen tila vaikuttaa kehoon kertoi apteekkari. Mutta myi pienen putkilon ihmebalsamia. Jolla kuulemma kaikki rikkinäiset reiät saa tukittua🤣
Kansallispuistoon Tereljiin auto vei kuoppaisten teiden kautta. Jouduimme muuttamaan reittiä, kun kuoppa keskellä tietä oli kertakaikkisen iso. Mahdoton suorastaan. Mutta Where there is no road- there is always a way. Pakitimme vähän ja ajoimme toista reittiä. Saavuimme lopulta perille Aryalin meditaatiotemppelille vievälle polulle.
Olin fyysisesti aivan poikki, Ystävä henkisesti. Maisemanvaihdos ja luonto on kuitenkin paras elvyttäjä niin surussa kuin ilossa. Hermosto rauhoittuu ja on helpompi hengittää. Ystäväni totesi, että hänkään ei aamulla tiennyt mitä tarvitsi. Se annettiin meille molemmille.
Tarina kertoo meditaatiotemppelille, luostariin, vievän 108 porrasta. Portaiden kiipeäminen, ei ole vain fyysinen suoritus, vaan se on suunniteltu henkiseksi puhdistumiseksi matkalla kohti temppeliä.
Tämä askelmien määrä symboloi ihmisen 108 syntiä, pahetta tai maallista himoa. Askel askeleelta vierailijan on määrä jättää symbolisesti taakseen jotakin mitä ei enää halua kantaa mukanaan. Perille päästyä mielen pitäisi olla valmis rukoukseen.
Matka on reunustettu kylteillä, joissa on buddhalaisia viisauksia. Itseäni resonoi kyltti jossa luki: The world has a nature of suffering anyway. Like the rain does not Bother the waterman, so should you not be bothered by suffering. Vain kivun kautta syntyy jotain uutta. Määräaikansa on kaikelle maanpäällä ja taivaassa. Niin elämälle kuin kuolemalle.
Rukoushetki oli oikeasti puhdistava. Itkuhan siinä tuli. Mutta puhtaasti kiitollisuudesta, siitä että on tässä ja on elossa. Valitsin istumapaikan hiljaa kuunnellen. En edes kiinnittänyt huomiota seinällä oleviin kuviin. Vasta kyyneleet pyyhittyäni huomasin, että jokaisen pyhimyksen kuvan alla oli teksti. Minkähän paikan minä valitsin? No sellaisen pyhimyksen, jonka syntymäpäivänä taivaalta satoi kukkia😭
Katsellessamme Hiljaisia vuoria Kotka ilmestyi taivaalle. Se lensi kauempaa yläpuolelleni ja liiteli siinä hetken aikaa ympyrää. Voi hyvä ja pyhä ihme!
Emme kohtaa koskaan toisiamme sattumalta. Meidät naiset oli tarkoitettu kulkemaan tämä päivä rinnakkain. Ja sen tiedämme molemmat- että jokin muuttui meissä molemmissa tämän päivän aikana. Jätimme taaksemme jotain, mitä ei enää tarvitse kantaa mukanaan. Ilo ja suru voivat kulkea käsikkäin. Akut latautuivat ja voima palasi meihin molempiin. Ja Elämä jatkuu. Ja varmasti pidämme yhteyttä vaikka tiemme päivän päätteeksi erosivatkin.
Sinne luostarille jäi jotakin, mutta etsimättä löytyi tilalle taas syvempi ymmärrys ja tietoisuus siitä miksi tänne tulin. Ja miksi me kaikki täällä olemme. Kaikki liittyy kaikkeen, kuten apteekkari aiemmin tiesi kertoa. Mongolialaisilla on viehättävä tapa katsoa maailmaa ja elää elämäänsä.
Elämä on lahja ja täynnä kaikkea kaunista, kivunkin keskellä. Kaikki riippuu yksinomaan siitä mihin katseensa kohdistaa. Minä kohdistan katseeni, ja avoimet käteni kohti Taivasta ja samalla lausun hiljaisen rukouksen Unurin ja hänen ystävänsä perheen puolesta 🙏🦅🤍
Taivaalle katsoessa, voi nähdä yhden kotkan jos toisenkin🦅🦅
