Mysteeri avautuu. Hetki kerrallaan.
Päivä on illassa. Aurinko laskee Kiinan puoleiseen Mongoliaan. Olen nyt tässä. Kohta rajalla, jossa siirrymme virallisesti Mongolian puolelle.
Parikymmentä vuotta Mongolia on ollut sydämessäni, syytä en tiedä miksi.
Ihan kuin palaisin johonkin, joka on minulle kovin tuttua. Aika on pysähtynyt, mutta lentänyt kuin pieni lintu siivillään. Kevyesti. Vapaana.
Aamun harmaus vaihtui auringonpaisteeseen ja jääkylmä, yli-ilmastoitu hytti lämpeni päivän mittaan.
Ennen lähtöä vaihdoin uuteen puhelimeen ja vanhat tilit aktivoituivat. Myös menneisyys muistutti itsestään kun tili Spotifyhin aktivoitui lapseni isän sukunimen mukaisella sähköpostillani. Katsoinpa läpi 10+ vuotta sitten tehdyn soittolistani.
Olen kuunnellut jo silloin mongolialaista kurkkulaulua ja Tiibetiläisiä hymnejä. Olin sen kokonaan unohtanut.
Nyt tuntuu siltä että olen palaamassa johonkin, joka liikuttaa sydäntäni. Olen palaamassa siihen unelmaani, jonka on mahdollista vasta nyt tulla todeksi.
Kun löydät sen, mikä on sinulle totta, se alkaa johdattaa sinua sinne, minne kuulut ja tulemaan siksi miksi sinut on alunperinkin luotu.
Katsottiin uusien junassa löytyneiden matkakavereiden kanssa minun aarrekarttaa tuolta ajalta +10v sitten.
Siinä keskellä on junarata. Ja Kotka. Ja risti. Ja teksti: pidä vauhti kohtuullisena että ehdit katsoa ympärillesi.
En enää yritä deletoida vanhaa tai kiirehtiä kohti uutta, vaan olen välitilassa ja annan asioiden avautua.
Kartassa on myös sana: Vapaus. Vasta kun pysähtyy, voi olla tässä, voi olla rauhassa. Hyväksyä elämän niinkuin se on ollut, on ja on tuleva.
Kun ilta hämärtyy, olen perillä. En etsimässä mitään, vaan löytämässä sen minkä olin unohtanut ja kadottanut maailman tuuliin.
Ja sen tiedän, se minkä löysin- on aarteeni. Ja se aarre johtaa minut juuri sinne minne kuuluukin, sinne mikä on juuri minulle tarkoitettu. Ei etsien, vaan kädet auki taivasta kohti avaten.
Mysteeri ei ehkä olebsiinä, miksi Mongolia kutsui minua 20 vuotta. Mysteeri on siinä, että ehkä jokin minussa tiesi jo silloin, minne olen menossa.
