Nyt tulee ajatuksia asiasta, joka on äärimmäisen henkilökohtainen ja herkkä. Vähän räjähdysaltis aihe, sen hyvin tiedostan💣Muut tarinani olen julkaissut per heti, tämän kanssa olen nukkunut useamman yön yli.
Kuvaan tässä kirjoituksessa omaa kokemustani, kipeintä sellaista. Ei siis kannata nostaa irtolauseita tikunnokkaan ja siksi suosittelen lukemaan tarinan loppuun saakka, vaikka pitkä onkin. Lähdetään kehonkuvasta ja päädytään seksuaaliseen traumaan ja siitä selviytymiseen. Ranccaa tekstiä, mut elettyä elämää💁♀️
Tarkoituksenani on saada sinutkin, hyvä lukijani, pysähtymään oman itsesi ja kehosi äärelle ja ehkä vähän herätellä: Millaisena näet itsesi? Niinkuin fyysisesti ja henkisesti? Mitä on sinun salatuimman salatussa?
Sanotaan, että keho on temppeli. Millaisessa kunnossa temppelisi on juuri nyt? Miten pidät siitä huolta? Arvostatko itseäsi ja kehoasi. Arvostavatko ihmiset, joilla on siihen pääsy?
Viimeisen parin vuoden kuumaperuna on ollut rakastettu ja/tai vihattu kehorauha. Se on yleismaailmallinen manifesti- jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kun on, ja juuri sen kokoinen kun on. Olen samaa mieltä.
Voiko ihminen olla oikeasti hyvinvoiva, jos laiminlyö itseään ja kehoaan? Joko ajatuksellisesti, tai ihan käytännössä? Jos mietitään ihan vaan ulkoista puolta- Toinen syö liikaa. Toinen liian vähän. Yksi liikkuu liikaa, toisen perse ei vaan nouse ylös sohvalta. Kohtuus kaikessa kuitenkin lie se kultainen keskitie.
Kehosta voi pitää huolta myös vääristyneistä syistä ja kehoa voi laiminlyödä yksinkertaisesti siksi, ettei pysty parempaan. Ulospäin näkyvä ei kuitenkaan kerro, mitä kaikkea ihmisen sisällä voikaan tapahtua. Siksi kannattaa pitää mölyt mahassaan, eikä ainakaan kysyä ”millonkas se pienokainen saapuu maailmaan” nimim. pyöristymisen jälkeen kuulemani kommentti😅eipä oo näkyny 👋🤣 kun et voi tietää, niin et tiedä. Niin sit vaan suut suppuun.
Jos en itse opi arvostamaan kehoani, minun voi olla vaikea tunnistaa tai vastaanottaa sitä arvostusta, jota muut minulle tarjoavat.
Itse kärsin nuorena syömishäiriöistä, pakonomaisesti liikkumalla ja välillä oksentamalla. Oli aikoja kun oksensin kahvinkin, koska maidossa oli liikaa kaloreita. Nykyisin juon kahvini kermalla ja hyvällä omalla tunnolla🙏
Oma kehonkuvani on ollut rikki koko elämäni, ihan alkumetreiltä alkaen. Alimmillaan painoin 47 kiloa ja ylimmillään 114kg. Helppohan se on ulkopuolelta viisastella, et ”nyt vaan alat syödä 5 krt päivässä säännöllisesti”. Tai vaihtoehtoisesti ”syö vaan vähemmän ja liiku enemmän”. Sillä lähtee lähtee joo- järki🤣
Kunpa se olisikin näin yksinkertaista. Mut eipä oo, kyseessä on monen tekijän yhteen-nivoma vyyhti erilaisia asioita jotka vaikuttavat, ja suurin osa niistä alitajunnan alueella. Joihin meillä harvemmin on pääsyä.
Oman kehonkuvani vääristymän jäljet johtavat lapsuuteen. En ole arvostanut kehoani, enkä tunnistanut rajojani- ihan konkreettisesti sekä fyysisellä et henkisellä tasolla. Tämä on johtanut äärimmäiseen laihuuteen ja toiseen ääripäähän -lihavuuteen. Vaikka kilojen määrä on vaihdellut pienemmästä suurempaan- kuva itsestä mielessä on ollut sama, rikki.
Kehon koko ei siis ole sama asia kuin kehon arvostaminen. Kehon arvostaminen ei ole sama asia kuin kehon täydellinen hyväksyminen- eikä toisinpäin😅
Oman kehonkuvan vääristymään löysin syyt vasta kun käytin yhden vuoden vuosilomapäivät koulun penkillä istumiseen ja kouluttauduin työn ohessa seksologiksi, seksuaalineuvojaksi.
Seksuaalisuus on yksi keskeinen osa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Siitä nyt vaan ei paljon puhuta. Tai no, nykypäivänä puhutaan iltapäivälehdissä ja somessa vähän liikaakin. Tuutti on täynnä asiaa. Henkilökohtaisella tasolla vaietaan, julkisesti huudetaan.
Seksuaalisuus on mielestäni yksi ihmisen hyvinvoinnin peruspilareita, monella meillä on syvä tarve koskettaa ja tulla kosketetuksi- myös intiimimmällä tasolla itseämme. Kaikilla ei ole, ja sekin on ok🙏
Oikeus omaan seksuaalisuuteen, kehoon, itsemääräämiseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen on kirjoitettu lakiin. Se on siis aikamoisen tärkeä juttu. Kukin kuitenkin taaplaa tyylillään, mut vaan sillon kun kaikki osapuolet on samassa ymmärryksessä ja on suostumus ja toisen kunnioitus.
Kun olin pieni, eräs lähipiirissä vaikuttanut ihminen (Nota Bene ei ydinperheenjäsen) kajosi minuun sopimattomalla tavalla. Sen tajuaminen, että minua kohtaan tehdyt teot, rikkoivat minut herkimmällä minuuden tasolla vei ihan tänne aikuisikään asti.
En lapsena saanut mahdollisuutta rakentaa seksuaalisuudelle tervettä pohjaa, kun rajani rikottiin jo niin varhain. Luojan kiitos ”se pahin” ei tapahtunut, mutta ”lievemmät teot” on yhtä pahoja ja yhtä väärin. Tämä kaikki johti myös siihen, miten itseäni ulkonaisesti ja sisäisesti hahmotin. Ja millaisia valintoja (=huonoja) elämässäni tein.
Ja joo, long story short: en oppinut arvostamaan kehoani. Enkä oppinut rajoja- kuinka olisi voinutkaan, kun ne oli rikkirevitty? Koin syvää arvottomuuden tunnetta ja en kokenut olevani riittävä- en itselleni enkä muille. Minusta tuli ”rakkauden kerjäläinen ”.
Tästäpä seurasi nuoruusvuosien ja vähän aikuisvuosienkin hulluttelu, seikkailu, harhailu, rajojen hakeminen ja welcome -kyltti ihmisille, joita ei olis pitäny päästää lähellekään itseään ja ajaa pitkän kepin kilometrien päähän😅 Virheitä, virhevalintoja, virhearvioita myönnän tehneeni, mutta myös ottanut oppia ja maksanut oppirahani. Aika kalliisti.
Ihmisen toiminnan taustalla on oman kokemukseni mukaan joku juurisyy. Näin uskallan tällä ymmärryksellä väittää. Toki voin olla aina väärässäkin🤦♀️
Monesti nämä juurisyyt juontavat juurensa lapsuuteen- vaillejäämisiin ja traumoihin. Siihen mitä meille on tapahtunut. Vasta kun löytää tietoisuuden, vastauksen kysymykseen why pain? Voi löytää avaimet myös vapautumiseen.
Minun tuon osa-alueen rikki menemisen syy löytyi pitkän ajanjakson ja itsetutkiskelun kautta ja lopulta koulun penkillä seksuaalianamneesiä tehdessä. Mutta nyt tiedän, ja ymmärrän. Ja minulla on ollut mahdollisuudet eheytyä. Kaikista asioista rehellisyyden nimissä ei ole ehkä mahdollista eheytyä, mutta aina on mahdollisuus oppia elämään niiden kanssa.
Kun ymmärtää, miksi on suhteessa kehoonsa sellainen kuin on, saa mahdollisuuden lähteä rakentamaan uudenlaista suhdetta itseensä. Kun itse tämän ymmärsin, en enää yrittänyt korjata pelkkää kehoa, vaan sain syvemmän ymmärryksen ihmisestä sen kehon sisällä.
Seksuaalisuuden haavat ovat näkemykseni mukaan järkyttävän yleisiä- mut niistä vaietaan. Ymmärrän sen oikein hyvin, sillä siihen liittyy olennaisena osana häpeä. Häpeä, yksi tuhoavimmista tunteista. Mutta myös terveesti annosteltuna ihmistä suojeleva.
Seksologikoulutuksessa opin, että seksuaalinen hyväksikäyttö on yllättäen yleisempää kun harvinaisempaa. Moni vaan toteaa et on parempi vaieta kun repostella menneitä. Se mitä en näe, ei oo olemassa
Mut se kerros, mikä on meissä syvimmällä- vaikuttaa hyvinvointiimme +/- pahoinvointiimme enemmän kuin uskommekaan.
Tää minulle pahan tekijä on jo kuollut, rauha hänen sielulleen. Hänelläkin oli syynsä siihen mikä hänet lapsena rikkoi, joka vääristi hänen elämänsä kieroon siltä osin hyvin pahasti. Hänet oli rikottu ja sitten hän rikkoi.
Hänen rikkinäisyyden ymmärtäminen on auttanut minua päästämään irti siitä sysipaskasta ja antamaan anteeksi, jo hänen elinaikanaan. Mutta silti hänen tekoaan en ikinä hyväksy eikä mikään hänen kokema trauma sitä tekoa minua kohtaan oikeuta.
Mikään ikinä, ei kuuna kullanvalkeana, EI oikeuta seksuaalista rikosta, ei mikään, EI ikinä. Ja se ihminen, tässä tapauksessa aikuinen, joka käyttää ” luottamusta ja asemaansa” väärin, on ainoa joka tekee väärin. Piste.
Itse koin vuosikymmenten häpeää siitä, että ”olin osallinen” siihen mitä minulle tapahtui, itsehän minä menin käymään hänen luonaan. Syytin itseäni, mutta vika ei ollut minusta. Vaan ainoastaan siinä ihmisessä, joka sen rikkovan teon teki.
Aikuisen kajoaminen lapseen on mielestäni maailman kuvottavin ja karmivin teko. Seksuaalirikosten tuomiot herättää myös paljon keskustelua yhteiskunnassamme, lööpeistä luemme et esimerkiksi talousrikoksista istuu pidempään, kun siitä että rikkoo ihmisen sielun ja kehon.
Jos sulla on jotain häivähtäviä vastaavantyyppisiä muistoja tai tunnistat että joku on ”vialla” seksuaalisuuden osa-alueella lämpimästi suosittelen käymään juttelemassa vaikkapa seksologille. Siinä voi sit yhdessä miettiä, miten asiaa vois lähteä purkaa.
Terapia ja kehon kautta käsittely lie hyvin monesti enemmän sääntö kun poikkeus seksuaalisen trauman käsittelyssä, et tuosta ”hevonpaskasta” voi vapautua. Ja joo, täysin ehjäksi ei ehkä tule, mutta voi oppia elämään ja hengittämään kevyemmin sen menneisyyden osan kanssa.
Keho on sun temppeli. Siitä pitää pitää hyvää huolta. Ajatella siitä lempeydellä, sillä se toimii joka päivä meidän kotina ja se toimii aina oikein, meidän parhaaksi. Aina vaan ei oo ymmärrystä, eikä voimia. Tahtoa on monesti, mut ei keinoja. Ja kun se juurisyy on löytymättä, niin lähdepä siinä sitten korjaamaan itseäsi
Tärkeintä on tunnistaa omat rajat. Mistä alan ja mihin lopun. Mikä on ok ja mikä ei oo ok- minulle. Itselleni.
Rajat ja turva kulkee käsikädessä. Tämä parivaljakko on yksi ihmisyyden alueista, jossa keho, mieli, identiteetti, läheisyys, häpeä, nautinto ja turvallisuus kohtaavat samassa paikassa.
Pienillä teoilla voi kuitenkin myös tätä aihepiiriä lähestyä. Ihan vaan pysähtymällä oman kehon äärelle kuulostelemaan: Miltä tuntuu olla minä? Miltä tuntuu olla tässä kehossa? Onkohan mun seksuaalisuudessa jotain, jonka äärelle olis hyvä pysähtyä?
Matka seksuaalisuuden osa-alueelle on mielenkiintoinen- sen voin vannoa🫡 sen matkan varrelta voi löytyä vaikka syyt lähetyssaarnaajaan ja/tai remmiin.
Kaikelle ei tietenkään tarvii löytää syytä, asiat voi olla hyvinkin eikä ongelmia ole💁♀️ Ja hei, seksuaalisuudesta ja minäkuvasta voi tutkia myös ihan arkisia ja hauskoja asioita ilman että kaiken täytyy olla traumaattista👋
Seksuaalisuus ei ole pelkkää traumojen korjaamista. Se on myös uteliaisuutta, leikkiä, mieltymyksiä, naurua, nautintoa ja oman itsensä tutkimista. Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntyminen avartaa taas yhden kerroksen itsetuntemusta. Ja se työ, se ei koskaan mee hukkaan.
Pidä huolta itsestäsi, terveydestäsi, seksuaaliterveydestäsi. Rajoistasi ja omasta turvastasi. Sieltä kaikki kuitenkin alkaa ja sinne kaikki päättyy- turvaan tai turvattomuuteen🕊 ja siihen voimme itse onneksi äijävähän vaikuttaa..
En kirjoittanut tätä siksi et mässäilisin et ”voi minua parkaa”, onpa ollu pitkä ja kivinen tie tulla minuksi. Kirjoitan tämän rakennusaineeksi itselleni ja ehkä vähän sinullekin.
Se mitä haluan alleviivata, on tämä:
Se mitä meille on tapahtunut, on osa meitä, mutta ei määritä sitä mitä nyt olemme. Tai miksi olemme tulossa.
Olen entistä tietoisempi historiastani ja sen vaikutuksista elämäni kulkuun ja valintoihin. Minä olen tässä hetkessä sinut itseni ja menneisyyteeni kanssa.
Kaikesta olen kiitollinen (myös elämän hevonpaskasta), sillä ilman tätä elettyä elämää ja näitä kokemuksia,
en olis tässä, en olis minä.
Ja tässä olen. Elossa. Turvassa. Omassa temppelissäni, omien rajojeni sisäpuolella. Entistä tietoisempana versiona itsestäni.
Tässä on hyvä olla, juuri näin. Juuri nyt🕊🤍🙏
