Huumoria ja hälytyssignaaleja
Eilen kävin kuuntelemassa veljeni Simon keikkaa Teatteriravintolassa- olivat Joen yössä kaverinsa Antin kanssa soittamassa ja laulamassa. Sai itkeä ja sai nauraa.
Simon välispiikeissä on huumoria. Tunnistan et se on meiltä kotoota perittyä- yleensä sivulauseessa tuleva yllätysmomentti🤣 Huonoa huumoria, sitä meillä on kotona aina viljelty. Joskus on saanu hävetä itseään joskus perheenjäseniään🤣 Nämä lohkaisut kun ovat yleistä meillä.
Huumori kantaa elämässä paljon. Tunnelman keventäminen huumorin keinoin on hieno taitolaji. Ja kun pokka pitää, huumoria voi lataista esille etenkin itsestään. Kyky nauraa itselleen, sekin on varsinainen taitolaji.
Rehellisyyden nimessä hyväntahtoinen naurahdus myös kanssakulkijoista on joskus ihan paikallaan. Ei loukkaavasti mutta huvituksen vallitessa. Joskus ei voi kun todeta et ”voi voi Keijo” Ja sit pikkutirskahdus päälle🤦♀️🤣
Panettelu ja pahassa tarkoituksessa nauraminen on taas totaalisen väärin. Jokainen viksu ihminen kyllä ymmärtää eron. (Keijo nimenä esimerkinomainen, vois olla myös Kyllikki yms)
Menneessä elämässäni oli eräs henkilö, joka tulistui jos jollekin hänen töhöilylle nauroi, vaikka aihetta olikin. Herne oli iso jonka hän vetäisi nenään, eipä siinä. Jokaisen nenä on oma nenä. Sinne voi työntää vaikka kahden euron kolikon niinku naapurin poika Antti ala-asteella🤣 Huonostihan siinäkin kävi, tais tulla terkkarireissu💁♀️
Tämä samainen Antti ajoi Simon upouudella Honda Monkeyllä navetan seinään kaasu pohjassa, vahingossa tietenkin. Nokkospuska vaan pölisi kun antti keräili itsensä pystyyn ”Ei käyny kuinkaa ei käynyt kuinkaa”. Ja voi sitä naurun määrää kun me pienet ihmiset naurettiin, Anttiraukka oli ihan nokkosenpolttamilla🤣 Monkeystä katkesi vaan peili, eikä Antin itsetunto edes saanu sen pahempaa kolausta. ”Kyl se tästä Kyl se tästä” sanoi Antti.
Kyl se tästä. Nauru purkaa hermoston jännitettä, kuten itkukin. Ja laulu. Ja tärinä. Itse olen käynyt TRE-ohjauksessa, tärinäterapiassa. Se purkaa hermostoon pysähtynyttä energiaa. Kehollisissa menetelmissä kiinnostavaa on juuri se, kuinka paljon keholla on omaa viisauttaan.
Mieli käsittelee asioita omalla tasollaan, keho tulee yleensä perässä. Kehossa on myös ne ylisukupolviset taakkasiirtymät joista kirjoitin aiemmin postauksen ”enkeleitä adoptoitavaksi”.
Keho on niin viisas. Se kyllä tietää ja tuntee asioita, joita ei vielä silmillä voi nähdä. Merkittävintä olis pysähtyä kuuntelemaan mitä se keho kertoo.
Jännitykset, vatsaoireet, univaikeudet, sydämentykytykset, kiputilat ym – ne voivat kaikki olla kehon signaaleja, et ”huhuuuu, mulla ois asiaa- viitsisitkö nyt pysähtyä ja kuunnella? ”
Ja mitä me ihmiset monesti tehdään? Ohitetaan signaali. Ei tää oo mittää, paljon tehä pittää. Eteenpäin vaan ja ”minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy”..
Painetaan kaasua sillon kun pitäs painaa jarrua. Nimim kokemusta on kahden burnoutin muodossa. Ja edes jarrun polkeminen ei monestikaan riitä vaan pitäis tehdä totaalipysähdys. Ennen ku rysähtää. Joko fyysisesti tai henkisesti ja hyvin usein molempia samassa paketissa. Ei pidä tehdä enemmän. Vaan pitää tehdä vähemmän.
Oma kokemus kehon viesteistä on se, et se virittyy silloin kun on olemassa joku ristiriita- sanat ja teot eivät ole linjassa. Joko itsellä ja itseasiassa useammin toisilla- jos joku puhuu toista ja tekee toista- on epäjohdonmukainen toimissaan, mun keho reagoi siihen välittömästi.
Joku puhuu tästä nimellä intuitio. Sitä se on et aavistaa jotain piilossa olevaa, mitä todellisuus ei tue – VIELÄ. Mut kyl se vaan niin on, että aika kyllä kirkastaa hyvin monesti syyt, miksi kehossa tuntui joltain. Ja aiemmin ei osannut tulkita mitä se yritti kertoa.
Oman elämänkokemuksen kautta tämä liittynyt monta kertaa totuuteen ja totuudessa elämiseen. Hermostosta on puhuttu myös sisäisenä hälytysjärjestelmänä, sitä se on. Se yrittää kertoa et joku asia ei oo linjassa.
Tää koskettaa kaikkia ympäristöjä: kotia, työpaikkoja, harrastuspiirejä, eri yhteisöjä..ihan kaikkialla jossa on ihmisiä🤣
Päivän lämmin suositus olisikin pysähtyä oman kehon äärelle. Palata omaan kehoon- oikeasti skannata itsensä läpi- kuulostella päästä varpaisiin mitä tuntemuksia, ajatuksia sieltä löytyy.
Tämä pitää tehdä tarkoituksellisesti.
Sitä ei voi tehdä vaan huihai: tuohon kolottaa ja ompa kireetä hartioissa. Ja jos sulla on käsi paketissa ni päivänselvää et siihen keskittyy huomio. Mut tää skannaus ois vähän niinku semmonen syvempi versio- mitä on meneillään minun kehossa-sisällä. Syvemmällä minussa. Toki myös pinnalla. Mut saat varmasti kiinni ajatuksesta, jota tässä haen💁♀️
Keho kertoo kyllä. Sinun tehtävä on hidastaa, pysähtyä ja kuunnella. Ja myös ruveta toimiin tilanteen muuttamiseksi jos jotain löydöksiä teet. Tää on miusta ollut vähintäänkin haasteellista, mutta harjoitus tekee mestarin. Mestaria ei oo viel näkyny, mut harjoitteluversio tekee pitkäjänteisesti työtä asian eteen. Toistot toistot toistot.
Hermoston uudelleenohjelmointi vie aikaa, mutta palkitsee niin runsaasti että et uskokaan. Se että on kehossa, on tässä. On läsnä. Sarjassamme helpommin sanottu ku tehty, mut kuten aiemminkin todettua: seuraava askel riittää.
Olkoonkin se se, että seuraavan kerran kun sohvalla loikoilet, laita silmät kiinni ja skannaa itsesi päästä varpaisiin. Pysähdy ja kuulostele. Se riittää nyt tähän hetkeen 🕊🙏🤍
